Dieselautojen tulevaisuus

Millainen on dieselautojen tulevaisuus?

Kun mietitään millä autolla ajaisi, on dieselauton kannattavuus hyvä laskea tarkkaan. Vaikka itse polttoaine olisikin edullisempaa, on autossa muita kuluja jotka voivat muutoin yllättää. Dieselautoja on myös syytetty saastuttamisesta melko kovin sanoin. Tästä johtuenkin niiden verotus on myös kovempaa ja se todellakin tuntuu kukkarossa. Dieselvero, eli käyttövoimavero voi olla moninkertainen bensa-autoon verrattuna ja tästä syystä juuri omien vuosittaisten kilometrien laskeminen kannattaa. Jos ei ajoa kerry tarpeeksi, ei ole ehkä kannattavaa pitää dieselautoa ajokkinaan. Yksinään nämä autot eivät tietenkään ole syyllisiä saastuttamisessa vaan kokonaisuudessaan liikenteen määrä sekä teollisuus ovat kasvaneet.

Dieselautojen tulevaisuus vaikuttaa hieman epävakaalta ja joissain kaupungeissa onkin otettu käyttöön kielto, jolloin dieselauto ei saa tulla kaupungin alueelle tiettynä aikana. Esimerkiksi Oslossa tämä on toteutettu kerran 12 tunnin ajaksi.

Dieselautojen Tulevaisuus

Dieselauto - kielletty ajoneuvo?

Neljä suurkaupunkia on ilmoittanut kieltävänsä dieselautot keskustoistaan vuonna 2025. Pariisi, Ateena, Madrid ja Mexico City julkistivat asian maailman suurkaupunkien C40 -huippukokouksessa. Osallistuneista monet kaupungit painivat ilmansaasteongelmien kanssa. Näin suurilla kaupungeilla katsotaan olevan suuret mahdollisuudet vaikuttaa ympäristöystävällisyyden puolesta.

Euroopassa asiassa ilmenee ristiriitaisuuksia, jotka aiheuttavat riitatilanteita ja jopa uhkailuja käräjillä. EU haluaa ja sillä on oikeus sakottaa, jos kaupunkien saasteiden raja-arvot ylittyvät toistuvasti. Kuitenkin autonvalmistajille annetut raja-arvot ovat hyvinkin lepsuja ja niitä ei sanota valvottaneen riittävät tehokkaasti. Lienee sanomattakin selvää, etteivät sakkoja saaneet kaupungit suhtaudu asiaan lämpimästi.

Dieselautoilun kulut

Vaikka siis dieselautosta peritäänkin suurempia veroja, voivat sen kulut riittävillä kilometreillä olla pienemmät kuin bensa-autolla olisivat. Myös tehot kannattaa ottaa huomioon, sillä usein vääntöä löytyy näistä enemmän. Varsinkin jos haluaa vetää peräkärryä, se tuskin onnistuu yhtä hyvin sähköautolla tai hybridillä. Varsinainen polttoaineen kulutus on dieselillä yleensä pienempi kuin vastaavalla bensiinikäyttöisellä autolla.

Kuorman ollessa päällä, auton kulut nousevat dieselillä maltillisemmin kuin bensaa käytettäessä. Toki paino vaikuttaa aina, mutta vähemmän siis dieseliä käytettäessä. Dieselpolttoaineen hinta on alhaisempi kuin bensiinin, joten tämä vaikuttaa hurjasti kuluihin. Sanotaan, että vuodessa tulisi ajaa vähintään 20 000 kilometriä, jolloin diesel olisi selkeästi kannattavampi valinta. Myös toimintasäde on pidempi, sillä dieselin tankillisella pääsee 1000-1200 kilometriä kun bensiinillä matka on noin 600-700 kilometriä.

Dieselautojen tulevaisuus mietityttää

Varmaahan on, ettei autoilu ole loppumassa maailmasta mihinkään. Ja dieselautojen tulevaisuus varmasti kestää kehittelyä, jotta nekin saisivat saastuttavan leiman pois niskastaan. Luultavaa ei ole, että dieselmoottoreita ajettaisiin kokonaan alas tai korvattaisiin bensiinimoottoreilla. Dieselmoottori on työjuhta ja kestää kulutusta tarjoten voimaa sinne missä sitä tarvitaan. Autoissa se usein myös kestää kilometrejä enemmän, kuin bensiinillä toimiva lajitoverinsa. Onpa myös sanottu, että diesel olisi myös tietyissä tilanteissa jopa ympäristöystävällinen valinta.

Nykyaikaisen dieselauton polttoaineenkulutus on pienempää joten se myös tuottaa vähemmän haitallisia hiilidioksidipäästöjä. Dieselauton kannattavuus ympäristön suhteen ei siis ehkä olekaan niin huono kuin välillä kuvitellaan ja varsinkaan uudempien autojen ollessa kyseessä. Autoon on voitu lisätä SCR-järjestelmä, jolloin vaaralliset päästöt voivatkin olla lähellä nollaa. Näitä autoja ei suositella kuitenkaan pelkkään kaupunkiajoon vaan ne ovat parhaimmillaan pidemmillä matkoilla.

Dieselautojen Tulevaisuus