Mikä ihmeen Crocpot?

Mikä ihmeen Crocpot?

Nov 02

Croc pot on eräänlainen pata, jossa ruokaa voi tehdä matalalämpökypsennyksellä. Crocpotilla voi valmistaa esimerkiksi viilokkeja ja erilaisia pataruokia. Lisäksi se sopii kokonaisten lihapalojen, kuten paistien, valmistamiseen. Lihan kanssa pataan voi laittaa kypsentymään erilaisia juureksia ja kasviksia, jolloin saat ateriasta monipuolisemman ja terveellisemmän. Crocpotin avulla voi myös valmistaa maistuvia keittoruokia. Crocpot valmistaa ruuan matalassa lämpötilassa, jolloin ruuasta tulee maistuvampaa ja esimerkiksi lihasta mureampaa kuin muilla tavoin valmistettuna. Ruoan valmistus padassa säilyttää raaka-aineiden ravintoarvot ja hyödyntäessäsi matalalämpökypsennyksessä käytetyn nesteen saat ruoasta entistäkin ravitsevampaa. Crocpotin puhtaanapito on helppoa ja usein siinä on irrotettava sisäosa, kulho, jonka voi pestä esimerkiksi astianpesukoneessa. Ehdoton hyvä puoli on, että ruuanlaitoissa on mahdoton epäonnistua käytettäessä tätä ihmepataa. Ruoka ei voi palaa pohjaan. Kokki itse voi keskittyä myös muihin asioihin, eikä lieden vieressä tarvitse seistä vahtimassa ruuan kypsymistä kuten esimerkiksi jos valmistaa ruokaa tavallisessa...

Auto – tärkein ostoksemme?

Auto – tärkein ostoksemme?

Oct 08

Me ostamme päivittäin lukuisia erilaisia kulutustuotteita ja käytämme satoja erilaisia brändejä. Nämä tuotteet ja brändit on suunniteltu mainonnan ammattilaisten toimesta, mutta tosiasiassa emme ajattele useimpia ostoksiamme juuri lainkaan. Vaikkapa sähköhammasharjamme brändi on ison markkinointitiimin pitkän työn tulos, mutta emme silti todennäköisesti edes muista, mikä merkki on kyseessä, vaikka käytämme harjaa kahdesti päivässä. Auton kohdalla tilanne on toinen. Jokainen tietää ja muistaa autonsa merkin. Moni muistaa myös pomonsa, ex-puolisonsa ja anoppinsa autonmerkin. Miksi? Koska autot ovat meille muutakin kuin kulkuvälineitä. Niihin kiteytyy paljon tunnetta ja merkityksiä, ja ne luovat elämäämme paljon hyvää muutenkin kuin kuljettamalla meitä paikasta...

Koti kuntoon

Koti kuntoon

Feb 13

Olen laatinut itselleni budjetin, miten paljon saa käyttää rahaa kodin kevätkuntoon laittamiseen. Budjetti on koko keväälle 600 euroa. Katsotaan, riittääkö se nyt loppujen lopuksi mihinkään. Pitää ainakin hommata uudet terassikalusteet. Niihin nyt saattaa pahimmassa tapauksessa upota tuo koko budjetti. Pitää vielä vähän miettiä, miten suuren pöytäryhmän haluan. Riittääköhän ihan neljä tuolia vai tarvitseeko useamman. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin hankkia sellainen sohva ja siihen sitten pöytä. Mutta käytännöllisyys taitaa ratkaista tässä tapauksessa. Meille tärkeintä on päästä syömään terassilla. Siksipä tuolit ja ihan oikea pöytä ovat parempi valinta meidän talouteen. Lopulla budjetista ylijäävällä summalla ostan sitten varmaan erilaisia tekstiileitä, kuten verhoja ja pöytäliinoja. Keväällä täytyy saada valoisia värejä aina keltaisesta ja oranssin sävyistä vihreään. Siihen taitaa sitten sekin budjetti upota, eli tuskin tarvitsee miettiä kovin kauaa, mihin nuokin rahat laittaa. Kyllähän niitä kohteita olisi useampikin, mutta jos alkaa ostaa kaikkea kerrallaan, ei rahat yksinkertaisesti riitä. Kirjoitan kuitenkin enemmän sitten, kun olen tehnyt...